tiistai 6. toukokuuta 2014

Tupla tokokoe

Olin jo helmikuussa jo ilmoittanut kummatkin pojat huhtikuun lopulla olevaan kokeeseen. Ajattelin, että nyt on aikaa treenata, mutta kuinka kävikään, se huhtikuu tulikin nopeammin kuin osasin odottaa. Ehdittiin me treenata ihan hyvin, mutta olisi sitä kyllä paremminkin voinut.

Koe pidettiin Kaarinassa ja tuomarina Tuija Sere.

BJ aloitti 
Paikalla istuminen 8,5 (hyvin istui, mutta lopussa oli nuuskinut, josta pistevähennykset)
Paikalla makaaminen häirittynä 8 ( nuuskinnasta)
Vapaana seuraaminen 7 (jäi välillä, käännöksissä irtosi, aika normaalia BJ seuruuta)
Zeta 5 (istumisessa jäi seisomaan ja annoin tuplakäskyn)
Luoksetulo 0 (todellinen murheenkryyni, laukkaa 2 kertaa ja stoppaa ja tulee ehkä vasta viidennellä "tule"-kutsulla)
Ruutu 0 (meni merkille hyvin, mutta sitten kuplaantui ja menossa aivan muualle kuin ruutuun)
Ohjattu 0 (meni merkille hyvin, mutta sen jälkeen joku oma visio)
Metallihyppy 10 (erinomainen, etenkin kun heitin huolella sivuun ja silti teki liikkeen ongelmitta)
Tunnistusnouto 8 (lopun perusasento vino, josta 2pisteen menetys)
Kauko-ohjaus 0 (2xtuplakäskyä ja itse nollasin lopussa kun nousi seisomaan mun palatessa, käskin takaisin maahan)

Vaikka kokeessa oli paljon nollia oli tämä minusta meidän tähän mennessä paras suoritus (vaikkakin pisteiltään huonoin). BJ ei mennyt niin pahasti omaan kuplaansa kuin hallikokeissa, nyt se edes alussa keskittyi ja tiesi mitä ollaan tekemässä, mutta selvästi vielä tarvitsee varmuutta ja oppia katsomaan/keskittymään minuun, niin eiköhän me aleta päästä parin sadan toiselle puolelle ;)

Allu pääsi kokeilemaan onneaan myös

Paikalla makaaminen 0 (menneisyys painaa, liian monta kertaa joku o käyny päälle, tarvitsee PALJON hyviä kokemuksia)
Seuraaminen 8,5 (hyvää, vielä kestoon parannusta)
Maahanmeno 7 (itse annoin hyvin voimakkaan tuplakäskyn kropalla)
Luoksetulo 0 (keskittyminen herpaantui ja lähti perään, mutta 2m jälkeen meni maahan, muuten olisi ollut hyvä luoksetulo stopilla)
Seisominen 7 (hyvä nopea pysähtyminen, mutta kääntyi kohti taakse mentäessä)
Noutaminen 8 (vei aluksi liikkurin suuntaan ja pito oli hieman huono)
Kauko-ohjaus 8 (alkuun tuplakäsky, muuten teki hyvin)
Estehyppy 6 (todellinen aivopieru Allulta, 2xtuplakäskyt)
Kokonaisvaikutus 7 

Kummaltakaan ei siis hääviä suoritusta, mutta itse en pettynyt vaikka ykkösiä saatu, meillä meni kuitenkin mukavasti ja sain sitä kokemusta jota tarvitsen, ne tulokset tulee sitten ajallaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti