maanantai 26. marraskuuta 2012

Hakuilua ja muuta aktiviteettiä

Uuteen kämppään muutto, Tanskan reissun sekä töitten jälkeen olen ihan puhki, mutta koirienkin kanssa pitää jotain tehdä ;)
Heti Tanskan jälkeisenä viikonloppuna oli BJ kasvattajan Janikan järkkäämä hakukoulutus Sari Kärnän opissa. Päivän aikana tuli todettua, että BJ on oppinut haun alkeet hyvin. Vielä saa olla tarkkana maalimiesten piiloreiteistä, ettei koira eksy seuraamaan hajuvanaa. Muuten BJ teki hyvällä vauhdilla hakuja ja olihan palkkana taas ihmiset ;) omassa porukassakin ollaan ahkerasti käyty tekemässä hakutreenejä ja niin kauan olisi tarkoitus kun vaan tarkenee. Ongelmana on nyt se, että pimeä tulee niin aikasin, mutta ollaan me pimeätreenejäkin harrastettu. Kerran ollaan käyty myös raunioilla ja sielläkin nenän toiminta oli erinomaista. Pian tarvisi alkaa ilmaisua treenaamaan :) (u-rulla tilattu!)

Allun kanssa ollaan keskitytty agilityyn, Jaakon ratatreenien lisäksi emme ole radoilla käyneet. Kuntopuolta ollaan kasvatettu lenkkeillä ja vähäisen treenien myötä Allulla on vauhti kasvanut. Viikonloppuna oltiin TSAUn kisoissa ja ohjaaja sössi jokaisella radalla. Nyt kun ollaan kolmosissa niin me ollaan tehty kolme nollarataa, ne o olleet yliajalla :/ toisaalta videolta havaitsin, että sipsutan menemään, pitänee alkaa nostamaan jalkaa ja luottamaan koiraankin ni eiköhän niitä oikeitakin nollia alkaisi tulla ?Video

Ennen TSAUn kisoja meillä oli Elinan yksäri ja ne menivät loistavasti. Heti ekalla tehtiin 19 esteeseen asti puhtaasti, eikä se muutenkaan huonosti mennyt, Allulla löytyi vauhtia ja ehkä mä en sipsuttanut niin paljoa :D

BJ on joutunut tokokoulutuksiin. Päätin ilm. meidät Tuija Seren kurssille, et tulis pakollinen kerran vkossa treeni :D paljon pikku bc:ni kanssa ollaan saatu ennen aikaan näitä treenejä ja nyt hiotaan liikkeet kuosiin ja ensi vuonna sitten odottaa kisat :D
Kurssikertojen aikana on ollut seuraamista (sivuille ja taakse), nouto (loppuliike on vielä hieman kesken),  ruutu (erinomaisen alku, nyt vaan vahvistetaan ja tehdään liike loppuun. Lisäsi olen tehnyt itsenäisiä treenejä liikkestä seisominen, maahanmeno. Tunnin lopuksi otetaan paikallaolot, mitkä ovat sujuneet hyvin. Häiriöitä ottaa vielä itseensä, mutta eikö se tässä vaiheessa ole vielä ok ??
Lisäksi mentiin mukaan Turun alueen tavoitteellisiin tokoilijoihin, jossa on vähintään 4krt vuodessa maajoukkuetason valmentaja sekä tietysti ryhmätreenit. Odotan näitä treenejä innolla :)

tiistai 13. marraskuuta 2012

Tanskan reissu

Lähdettiin marraskuun alussa Tanskaan näyttelyihin. 3-4.11. oli Tanskan voittaja 2012 ja Pohjoismaiden voittaja 2012. Matka sujui mukavasti, eikä koirat pahemmin mieltään osoittaneet, nukkuivat suurimman osan matkasta.
Lauantaina BJ oli ensimmäisenä. Tuomarina oli Joyce Manton, Irlannista. Urospentuja oli 3 sekä narttuja 5. Bj esiintyi edukseen ja sai seuraavanlaisen arvostelun: correct type, good size, typical movement, ok mouth, good head proportioner, use ears well, ok for anguls, ok topline, he's a little close behind at the moment, excellent temperament. Näillä sanoilla tuomari sijoitti BJn parhaimmaksi urokseksi ja ROP-pennuksi.

Allun tuomarina oli Des Manton, Irlannista. Uroksia oli avoimessa luokassa 6, en siirtänyt Allua valioluokkaan, sillä rakenteellisesti se on vielä kesken ja olisi ollut väärin sijoittaa se valioihin. Arvostu sanottiin näin: 2 years, well balanced, ok for size, pleasing head and expression, ok for bone, good angels front and rear, firm topline, good deepth of chest, moves soundly, good temper. ERI AVO2 :)

Sunnuntaina oli Pohjoismaiden voittaja, joka oli minulle tärkeämpi tapahtuma ;)
BJn kanssa jatkettiin samalla tavalla kuin edellisenäkin päivänä. Tällä kertaa tuomarina on Fernando Mareira Rodrigues, kummallakin pojalla.
BJ arvostelussa sanottiin seuraavaa: nice expression of the head, nice face, goodshape of skull, correct neck, nice front, hands turn bit out, nice body, topline is good, good tail, correct rear, moves very well. Ja ROP-pentuhan se jälleen kerran oli. En asettanut mitään tavoitteita BJn kohdalle ja näin hienosta saavutuksesta en osannut edes kuvitella :)
Allun arvostelu: nice expression of the head, neck is correct, nice shoulder with a good front, quite correct proportions between height and length, the tail is ok, good anguilation in rear, the movent is very correct. ERI AVO1 PU4 vara-sert vara-cacib

Kokonaisuudessaan reissu oli niin hyvä kuin sen oletinkin olevan. En olisi uskonut että pärjäisimme edes näin hyvin :P