tiistai 13. marraskuuta 2012

Tanskan reissu

Lähdettiin marraskuun alussa Tanskaan näyttelyihin. 3-4.11. oli Tanskan voittaja 2012 ja Pohjoismaiden voittaja 2012. Matka sujui mukavasti, eikä koirat pahemmin mieltään osoittaneet, nukkuivat suurimman osan matkasta.
Lauantaina BJ oli ensimmäisenä. Tuomarina oli Joyce Manton, Irlannista. Urospentuja oli 3 sekä narttuja 5. Bj esiintyi edukseen ja sai seuraavanlaisen arvostelun: correct type, good size, typical movement, ok mouth, good head proportioner, use ears well, ok for anguls, ok topline, he's a little close behind at the moment, excellent temperament. Näillä sanoilla tuomari sijoitti BJn parhaimmaksi urokseksi ja ROP-pennuksi.

Allun tuomarina oli Des Manton, Irlannista. Uroksia oli avoimessa luokassa 6, en siirtänyt Allua valioluokkaan, sillä rakenteellisesti se on vielä kesken ja olisi ollut väärin sijoittaa se valioihin. Arvostu sanottiin näin: 2 years, well balanced, ok for size, pleasing head and expression, ok for bone, good angels front and rear, firm topline, good deepth of chest, moves soundly, good temper. ERI AVO2 :)

Sunnuntaina oli Pohjoismaiden voittaja, joka oli minulle tärkeämpi tapahtuma ;)
BJn kanssa jatkettiin samalla tavalla kuin edellisenäkin päivänä. Tällä kertaa tuomarina on Fernando Mareira Rodrigues, kummallakin pojalla.
BJ arvostelussa sanottiin seuraavaa: nice expression of the head, nice face, goodshape of skull, correct neck, nice front, hands turn bit out, nice body, topline is good, good tail, correct rear, moves very well. Ja ROP-pentuhan se jälleen kerran oli. En asettanut mitään tavoitteita BJn kohdalle ja näin hienosta saavutuksesta en osannut edes kuvitella :)
Allun arvostelu: nice expression of the head, neck is correct, nice shoulder with a good front, quite correct proportions between height and length, the tail is ok, good anguilation in rear, the movent is very correct. ERI AVO1 PU4 vara-sert vara-cacib

Kokonaisuudessaan reissu oli niin hyvä kuin sen oletinkin olevan. En olisi uskonut että pärjäisimme edes näin hyvin :P

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti