tiistai 25. kesäkuuta 2013

Viron Voittaja 2013

Kesäkuun alussa suuntasimme jälleen Viroon näyttelyihin. Tällä kertaa oli Viron voittaja-tittelit jaossa. Sääkin suosi oikein kunnolla, ei saisi valittaa, mutta oli kehiä odotellessa hieman liian kuuma :D
Hain pojille odotusoaikaksi mahdollisimman varjoisan paikan. Mikä oli hieman vaikeaa urheilukentällä, onneksi sain yhden teltan "taakse" Allun häkin ja BJ röhnöttämään varjoon. Siinä sitten odoteltiin bordercollieiden alkamista. Kehä oli hieman myöhässä ja tämän takia Tarja ei pystynyt esittämään BJn isää Jäbää kehässä, sillä kääpiöiden kehä meni päällekkäin. Siinä Jäbän touhutessa, ei tarvinnut miettiä mistä BJn iloinen ja seurallinen luonne on tullut :D
Itseäni hieman jännitti ennen kehän alkua, koska vastassa oli suomalainen uros, joka oli edellisellä viikolla pärjännyt erinomaisesti näytelmissä. Kehään mennessä oli havaittavissa, että tuomari oli päättänyt kuroa yli menneen ajan kiinni. Ei tarvinnut kuin juosta kierros, eikä seisottamistakaan kauaa tarvinnut tehdä kun arvostelua heiteltiin. Meidän iloksemme BJ sijoitettiin ensimmäiseksi :) Pikku poika sai EeJW-13-tittelin sekä toisen junnusertin, yhtä vaille enää ;) niin ja oli BJ ROPjunnukin

Sitten sainkin hakea Jäbän kehään. Hieman vieraalta koira tuntui, mutta selvästi kokenut esiintyjä :D Tuomari arvosteli nopeasti ja muistelisin niin että kaikki valiot saivat ERIn. Kilpailuluokassa Jäbä sijoittui toiseksi SAn kera :) Sitten kehätoimitsijat sekoilivat jotain omiaan ja ennen paras uros kehää pidettiin sertikisa :D Jäbä sijoittui kolmanneksi. 

Sitten oli vuorossa se paras uros kehä. Tuomari ei voinut ymmärtää miksi junior tai veteraani oli kehässä. Tästä arvasin, ettei meillä ollut mitään saumoja ;) Hienot urokset sijoittuivat ja Jäbäkin kolmanneksi :)))

Kun arvostelut saatiin oli naurussa pitelemistä, sillä valiouroksilla oli tismalleen samanlaiset arvostelut :D sanasta sanaan!

Kävin palauttamassa Jäbän omistajalleen ja alettiin odottaa Allun kehän alkua. 

Schipperkejä oli kaiken kaikkiaan ilmoittautunut 8kpl (3 urosta). Taso uroksissa oli kova. Allulla oli kenkkupäivä, se ei millään olisi halunnut ravata -.- tuomari antoikin tästä noottia! Jupisin itsekseni, että kyllä se normisti hienosti esiintyy ;) 
Silti tuomari piti Allusta eniten ja sai kun saikin uuden tittelin itselleen, hienon arvostelun kera <3 ja kaiken kukkuraksi oli jälleen ROP!!!

Oli taas hyvin antoisa reissu meidän porukalla ja kyllä taas pian uudestaan mennään :D


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti