lauantai 16. helmikuuta 2013

Agilityä

Jälleen kerran oltiin Allun kanssa Vuokkoset-hallilla kisaamassa. Jälleen kerran radat olivat kivoja, mutta pienten ohjausvirheiden takia jokainen rata meni hylätyksi. On hienoa, että koira vastaa ohjaukseen herkästi, mutta toisaalta se on maailman rasittavinta, mutta tästä voi mennä vain ylöspäin. Olen kuitenki tyytyväinen, että vauhti oli hyvä ja muuten radoissa ei ollut vikaa. Ekalla olin myöhässä persjätöstä ja Allu juoksi vieressä, toisella tein pienen sivuttaisliikkeen ja siksi hyppy väärään suuntaan, viimeisestä ei tarvitse edes puhua...


BJn kanssa oltiin Elinan valmennustunnilla. Tunnin teemana oli rata. BJ hyppää tällä hetkellä medikokoisia esteitä (ja muutamia 50-60 hyppyjä ollaan harjoiteltu) :) BJn kanssa tehtiin ensin esteet 1-13 ja sitten palkka. Ajattelin heti, ettei me sinne asti selvitä virheittä, mut yllätykseksi palkkasinkin BJ vasta keinulle. Keinu ei ole vielä sellainen kuin sen haluaisin olla, mutta se on treenin puutteesta, kyllä se sitten joskus o valmis. Sitten jatkettiin 14 putkesta eteenpäin. 17 ja 18 väliin tuli tehdä persjättö, jotta 18 ehdittäisiin tehdä sylkkäri. Tässä kohtaa BJ tiputti aina 18 riman, siksi koska oli aina menossa väärään päähän putkea, mutta tuli kuitenkin kiltisti ohjaukseen, eli olin selvästi myöhässä. (20 hyppy on väärällä puolella, tarkoitus siis oli mennä suoraan putkesta hypylle). 20 hypylle tehtiin leikkaus, johon BJ oli hieman vaihea irrota, joten palkattiin BJ lähtemisestä. Lopussa rimat alko ropisemaan, mutta se johtui selvästi pojan väsymisestä. Olin erittäin tyytyväinen meidän yhteistyöhön, minun pikku pentunen osaa agilityä :)

Kuva radasta. Mittasuhteet ovat väärät, mut saa ainaki ajatuksen radasta :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti