lauantai 22. maaliskuuta 2014

Kevät auringossa

Kuten jo viime kerralla totesin on Turussa talvi ollut mitään sanomaton, lunta oli parhaimmillaan varmaan 10cm. Kahden EVL kokeen jälkeen päätin heittää hanskat pieneksi ajaksi nurkkaan, selvästi oltiin tahkottu liiankin kanssa ja periaatteessa osataan nyt liikkeet, mutta varmuus puuttuu, odotellaan siis hetki.

Kevään aikana ollaan oltu Kelpokoiralla treenaamassa agilitya, olen saanut paljon enemmän varmuutta BJ ohjaukseen, tietysti samalla tekniikka tullut kerrattua. Ollaan kisoissakin käyty ihmettelemässä ja palikat alkaa olemaan kasassa, sillä virheitä on tullut vähän. Tietysti osat radoista on ollut enemmän sähellystä, mutta ne kuviot ei ole sopineet meille :D



Suuntasimme Rakvereen maaliskuun viimeisenä lauantaina , bordercollieita oli ilmoittautunut 11 kappaletta. Tuomarina ruotsalainen Hans Almgren. Tiukka tuomari, BJ sai EH, tuli vielä sanomaan, että upea koira, mutta takaliikkeet eivät ole sen vahvin osa, joten erinomaista en voi antaa. Voin sanoa, että otti päähän ja paljon, mahikset olisi ollu todella hyvät sertiin kun BJ olisi ollut ainoa sitä havitteleva, mutta aina ei voi voittaa...


Selvästi blogi alkaa enemmän olemaan BJ painoitteinen, mutta kyllä me Allunkin kanssa tehdään ja hömpötellään. Se nauttii kun välillä pääsee yksin mun kans matkaan vaikka mitään edes mentäis tekemään. O se vaan special pikku sipuli <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti