tiistai 5. maaliskuuta 2013

Tokoilua ja junnun ekojen syndejen touhuilua

Sunnuntaina oltiin Lentsun tokotunnilla ja aiheena oli nouto, hyppynouto sekä lopuksi AVOn sekä EVLn paikalla makuut. Ensiksi aloitettiin noutoa. Otettiin liike käskytettynä, jota siis ei vielä olla otettu. Vähän ennen vuoromme, kokeilin muutaman kerran itsekseni liikkeen sujuvuutta. BJ osoitti, että se o hiljaisina aikoina lukenut tokokirjaa, sillä liike meni hyvin. Ekalla kerralla hieman vinossa, mutta otettiin läheltä eteen tuontia. Näillä saatiin muistutettua mihin asentoon tullaan ja näin seuraava kokonaisliike oli omaan silmään moitteeton (tietysti siinä on hioittavaa, mutta tämän kertaisilla vaatimuksilla täysillä pisteillä mentiin ;)). Vielä on kapulan suuhun ottoa treenattava, ettei mene tappoaikeissa hakemaan sitä. Eli muutamia puun kiertoja (kapula odottamassa puun takana), niin oppii nätisti hakemaan ;)

Eilen oli b-pentusten syntymäpäivä eli BJ o jo ihastuttanut meitä vuoden päivät :)

Sen kunniaksi BJ oli mukana töissä ja työpäivän jälkeen mentiin kahdestaan treenaamaan keppejä sekä puomia. Laitoin aluksi ohjurit ekaan ja vikaan väliin. Ajattelin kokeilla tarvitseeko enää enempää apuja, koska BJ on selvästi ollut jo haju pujottelemisesta jonkin aikaa. Heti ensimmäisellä yrityksellä BJ suoritti pujottelun oikein. Olin vähän haavi hauki, mut onhan se bordercollie :D Tehtiin sitten toistoja putken kautta kepeille ja palkka vasta putken jälkeen. Ei mitään ongelmaa, YES!
Puomi
Kepit

Muutamia hyppyjä otettiin välissä ja sitten puomia. BJ on ollut vähän epävarma puomilla, varmaan johtuu keinusta, vaikka niissä onkin eri käskyt. No, innostutin BJtä kunnolla ja sitten mentiin. Aluksi vauhtia oli vähän, mutta viimeisillä kerroilla vauhti oli jo ok, lisäksi puomin alastulo o upee (mä oon oikeesti tehny jotain oikein :D)!!

Tämän jälkeen mentiin vielä doboilemaan. Pikku mies oli aivan poikki hänen ekana syntymäpäivänä, mutta voi olla että lahjaksi saa vielä uintikerran, kuka tietää??!! :)


Tälläinen pallo meille saapui, kirjan kanssa, jos vaikka ohjaaja alkaisi oikein kunnolla kuntoilemaan :D
En voinut vastustaa kiusausta, siksi ihanat agilityestekuvat ku oman koiran kanssa ei ole henk.kohtaista kuvaajaa :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti