sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Paimennusta ja agilitykisat

Maanantaina olitiin ekaa kertaa doboilemassa. BJ oli hyvä ja omistajakin sai vähän hikoilla ;) Tästä innoittuneen ostin Dobo - koiran kanssa kuntoon kirjan. Katsotaan mitä siitäkin sitten tulee...

Tiistaina oltiin Hilskalla paimentamassa. Meillä oli neljä lammasta. Treenien ohjelmassa oli kaarrosten tekemistä, kuljettamista, ajoa ja balanssin hakemista. Tämä oli nyt sitten toinen kerta kun BJ teki oikeasti töitä. Aluksi treenattiin nättien kaarrosten tekemistä oikealle ja vasemmalle. Sitten oli kuljettamisen vuoro, BJ jäi taakse ja minä kuljin määkijöiden kanssa. Takaisin päin tullessa lampailla oli kova veto, sillä lampola oli siellä suunnalla, siksi meillä oli Hilskan koiran edessä stoppeina ;) pienen tauon jälkeen muistuteltiin vielä kaarroksia ja sitten alettiin hakea balanssi, niin että lampaat oli minun ja BJ välissä, kun minä kuljin kiemuraista uraa. Aluksi BJ joutui miettimään ja kyselikin koko ajan mitä mun ny pitäis tehdä? Jumitti.. Hilska tuli auttamaan ja heilui kepin kanssa auttaen BJ löytämään oikean paikkansa. Ja sitten se alkoikin jo tarjoamaan oikeaa paikkaa ja muutaman onnistuneen toiston jälkeen lopetettiin :) Ihan lopuksi sitten kuljetettiin lampaat takaisin lampolaan ja BJ toimi etukoirana. Itselleni tuli tunne, ettei BJ enää ollut oikein mukana paimennuksessa vaan se touhusi omiaan. Lopussa kun olisi pitönyt olla tarkkana, määkijät juoksi BJ ohi kohti kotiaan, ja mitä tekee BJ.. olisin voinut sanoa, että morotti lampaita ja jatkoi omiaan. Joo, ehkä se viel joskus tajuaa :D

Keskiviikkona oli kummallakin pojalla agilitytreenit. Valmennuksessa oli taas ratatreeniä, BJ hyppäsi maksirimoilla. Uusina esteinä BJlle oli maksi pituus ja okseri. En ole BJn kanssa ehtinyt treenata kunnolla keppejä, joten meidän treenit perustui pituuden treenaukseen sekä keppeihin lähetykseen. BJ toimi todella hyvin ja olen niin innoissani, vitsit et sen kanssa on niin kiva treenata :)

Elinan valmennustunnin rata
Jaakon radan ensimmäiset estekulmat oli hieman haasteellisia. Allu kuitenkin päätti yllättää ja meni sukkana putkeen, vaikka putken suu ei ollut suorassa linjassa. Muuten radalla oli ohjaajalle haasteellisia kunnon juoksuosioita, mutta Allulla löytyi vauhtia ja ohjattavuutta.



Lauantaina oli ATT-kisat. Radat oli mukavan haastavia. Tällä kertaa meidän ongelmiksemme tulivat putket ja lähdöt :/ Allu ei ensinäkään pysynyt lähdössä vaan hiippaili ensimmäiselle esteelle käynnistäen kellon,aarrgghh!! Putkista en osaa sanoa, toisaalta se meni sukkana sisään, mutta toisaalta jäi jumittamaan et mennäkö vai eikö.. Muuten ohjattavuus oli hyvää, ohjaajalla oli vaan paikat jumissa torstaisesta fysiikkatreeneistä, ettei juoksemisesta tullut mitään. Muutamat ohjauksetkin olivat a'la Heidi, alko ittee naurattamaan, et mitä mä oikeen touhuun, onneks Allu sentään ymmärsi mihin juosta :D

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Elinan valmennuksessa 24.2.

Tänään oltiin BJn kanssa TSAUn järkkäämässä koulutuksessa.
Vaikka usein en jaksa hehkuttaa, kun asiat menee oikein mallikkaasti, mutta tänään BJ oli <3
Se osoitti olevan oikea agilitykoira.

Radan esteet olivat 50-55cm korkeudella, ja esteet ylitettiin oikealla hyppytekniikalla, eivätkä rimat kolisseet alas. Ajattelin, että olisi todella hyvä, jos päästää puoleen väliin asti rataa. Mutta sitä en edes ajatellut että ehtisimme käymään koko rata läpitte 20 min:ssa. BJ osoitti, että häntä kannata aliarvioida :D

"Ongelmakohdiksi" meille tulivat 5 putki, jossa ekaksi ohjaaja oli myöhässä ja BJ ei tietty mihin mennä. Toisena asiana ilmeni, sivuttais irtoaminen 27 esteellä, jossa minun tuli ehtiä edelle. Tästä palkattiin ja alkoihan se irrota. Kaikin puolin BJ osoitti, että se o ymmärtänyt missä agilityssa on kysymys ;)

Kaiken kaikkiaan siis suoritimme koko radan (pätkissä), ja suurempi murheen kryynejä ei ollut, JEE!!



Niin onnistuneen radan piirros @Elina Jänesniemi
BJ oltiin lämppäämässä lähimettässä, taitaa joku nauttia?


BJ melkein 1w <3

Tuulian yksäri

18.2. oltiin Tuulian agilitytunnilla, jonka jaon ystäväni kanssa. Tällä kertaa halusin treenata vain Allua. Meillä on ollut pelkästään Jaakon ratakurssia ja kisoja. Tunnin rata oli hauska, se sisälsi paljon putki-irtoamisia. Tässä kuussa All ei ole ollut oma itsensä, lähinaapurustossa on selkeästi hyväntuoksuisia narttuja ja Allulla on vain naiset mielessä ;) Ihan aluksi treenaaminen oli nihkeää kun maata oli pakko nuuskia koko ajan. Muutaman kerran sai viedä lähtöpaikalla niskasta kantaen ku ei homma tuntunu sujuvan. Loppua kohden meno parani, eikä meillä ollut vaikeita kohtia radalla. Nyt aletaan olemaan siinä pisteessä, että pitäisi alkaa ottamaan aikaa mikä olisi meille paras ja nopein ohjausratkaisu.


Tuulian rata

20 pvä oltiin Allun kanssa vielä Jaakon tunnilla ja siellä Allu oli enemmän itsensä. Radalla oli muutamia haastavia kohtia ja etenkin A:lta kepeille oli hieman hankala, koska meillä on juoksukontaktit nii Allu tuli alas vähä liian korkealta, koska itse irtosin sivusuunnassa liian kauas. Sain kotiläksyksi treenata kontaktien etupalkkausta sekä pakkovalssin palkkausta että lukitseen esteen oikean hyppysuunnan.

lauantai 16. helmikuuta 2013

Agilityä

Jälleen kerran oltiin Allun kanssa Vuokkoset-hallilla kisaamassa. Jälleen kerran radat olivat kivoja, mutta pienten ohjausvirheiden takia jokainen rata meni hylätyksi. On hienoa, että koira vastaa ohjaukseen herkästi, mutta toisaalta se on maailman rasittavinta, mutta tästä voi mennä vain ylöspäin. Olen kuitenki tyytyväinen, että vauhti oli hyvä ja muuten radoissa ei ollut vikaa. Ekalla olin myöhässä persjätöstä ja Allu juoksi vieressä, toisella tein pienen sivuttaisliikkeen ja siksi hyppy väärään suuntaan, viimeisestä ei tarvitse edes puhua...


BJn kanssa oltiin Elinan valmennustunnilla. Tunnin teemana oli rata. BJ hyppää tällä hetkellä medikokoisia esteitä (ja muutamia 50-60 hyppyjä ollaan harjoiteltu) :) BJn kanssa tehtiin ensin esteet 1-13 ja sitten palkka. Ajattelin heti, ettei me sinne asti selvitä virheittä, mut yllätykseksi palkkasinkin BJ vasta keinulle. Keinu ei ole vielä sellainen kuin sen haluaisin olla, mutta se on treenin puutteesta, kyllä se sitten joskus o valmis. Sitten jatkettiin 14 putkesta eteenpäin. 17 ja 18 väliin tuli tehdä persjättö, jotta 18 ehdittäisiin tehdä sylkkäri. Tässä kohtaa BJ tiputti aina 18 riman, siksi koska oli aina menossa väärään päähän putkea, mutta tuli kuitenkin kiltisti ohjaukseen, eli olin selvästi myöhässä. (20 hyppy on väärällä puolella, tarkoitus siis oli mennä suoraan putkesta hypylle). 20 hypylle tehtiin leikkaus, johon BJ oli hieman vaihea irrota, joten palkattiin BJ lähtemisestä. Lopussa rimat alko ropisemaan, mutta se johtui selvästi pojan väsymisestä. Olin erittäin tyytyväinen meidän yhteistyöhön, minun pikku pentunen osaa agilityä :)

Kuva radasta. Mittasuhteet ovat väärät, mut saa ainaki ajatuksen radasta :D

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Tokoilua

Viimeisen kahden viikon aikana ollaan touhuttu taas kaikenlaista. 

Balancet ovat jatkuneet, nyt tunnit alkavat olemaan enemmän hienosäätöä ja liikkeiden vaikeuttamista. Meidän kotiläksyt ovat oleet tekemättä, joten harjoiteltiin sitten niitä kotitehtäviä ;) Balance-tunneista innostuneena, ilmoitin minut ja BJ dobo-kurssille. Enemmän dobosta voi lukea täältä

Koska saimme viime tokokokeesta "vain" II-palkinnon päätin, että osallistuisimme seuraavaan mahdolliseen tokokokeeseen. No, kävi hassusti ja unohdin lähettää postia järjestäjälle heti puolen yön jälkeen. Muutenhan kokeeseen on todella vaikea päästä, jos lähettää ilmoituslomakkeen vasta päivällä. Olin yövuorossa ja illalla vielä muistin, että kokeeseen tulee ilm. 17 pvä, mutta havahduin asiaan vasta 17.pvän iltapäivänä. Ajattelin sitten, (vaikka tiesin, että oli liian myöhäistä) lähettää ilmoituksen. Heti seuraavana päivänä tuli, ettei mahduta mukaan. Kuitenkin perjantaina tuli viestiä, että mahduttaisiinkin, jos vielä niin haluttaisiin. Pienen pohdinnan jälkeen päätin, että mentäisiin. Ainakaan jännittämiseen ei jäänyt aikaa, eikä liikkeiden pilaamiseen ;)
Tänään siis oltiin kokeessa ja se meni todella hyvin. Päätin jo kotoa lähdettäessä, että me mennään pitämään hauskaa ja "palkkaisin" BJ kokeen aikana. Meillä toimii siis pyörittämiset palkkana, BJ jaksoi selvästi paremmin kuin edellisessä kokeessa. Taulukossa selviää tarkemmin pisteet.


Allun kanssa ollaan käyty kisaamassa 26.1. ATT:llä. Ekalla radalla kaikki meni muuten hyvin, mutta Allulla oli niin paljon paukkuja, että kävi suorittamassa yhden ylimääräisen putken. Toisella radalla meni kaikki putkeen ja saatiin nolla :) kolmas ratakin meni hyvin ja olimme kiinni nollassa, ennen kuin Allu päätti ohittaa yhden hypyn, korjaamisessa meni hieman aikaa ja siksi tulos oli +7,xx. Olen kuitenkin tyytyväinen sillä nyt alkaa vauhtia ja ohjattavuutta olla. Vielä saadaan treenata irtoavuutta ja itsenäistä suorittamista, mutta mikäs kiire tässä on :)
Eilen oltiin kisaamassa Vantaalla BATin järjestämissä kisoissa. Päätin osallistua niihin, koska olin saanut joululahjaksi liput illan Apassionataan, joten kaksi kärpästä yhdellä iskulla ;)
Jotenkin tuntuu, ettei Vuokkoset hallista kisaaminen oikein luonaa 7/8 kisoista siellä on ollut hylättyjä :D
Mutta eilisistä kisoista jäi hyvä mieli. Ekalla radalla lähdin itse ennakoimaan tulevaa takaakiertoa ja siksi Allu lopetti pujottelun toisiksi viimeisellä välillä ja hyppäsi esteen, muuten rata oli taas virheetön ;) toisella radalla tuli taas todettua Allun herkkä ohjattavuus välistävedoissa, tarkoitus siis oli tehdä perus serpentiini. No, kun sitten taas hyppy vääräänsuuntaa oli kohtalomme, ei radalla muita virheitä tullutkaan. Viimeisellä radalla oltiin loppu suoralla, olin tehnyt kunnollisen niiston ja jatkoin matkaani 16 esteelle. Huomasin kuitenkin, että koira puuttuu, aloin hakea Allua selän takaa, ei missään. Sitten oikealta puoleta kuuluu ku Allu kiipee A:lle. Siis MITÄ??!! kuinka oikeesti se sinne karkasi taka vasemmalle :DD ei siin sit enää mitää ollu tehtävissä, siitä sit jatkettiin mut kyl ketutti!!

Lisäksi (vkolla 4) Itä-Suomesta saapuivat BJn veljet Coco ja Roni omistajineen kasvattajatätin luokse. Itse ehdittiin kyseisenä torstaina Eurajoelle moikkaamaan. Päivän ohjelmistossa oli agilityä, näyttelytreeniä, tokoa ja lisäksi pitkä lenkki paukkutreeneineen. Kivaksi oli pystykorvaiset veljekset kasvaneet, BJ on heistä pienin (n.52cm).

maanantai 21. tammikuuta 2013

Kevättä rinnassa

Kyllä huomaa, että kevät on jo tuloillaan, aurinko paistaa ja päivät pitenevät :)

Tammikuun aikana ollaan BJn kanssa käyty Balance-tunneilla. Tuntien tarkoituksena on vahvistaa koiran sisäisiä lihaksia. Liikkeet ovat yksinkertaisia, mutta ne tulisi suorittaa mandollisimman hitaasti. BJlle tämä on vaikeaa sillä palkan saaminen on niin kivaa :D olen näiden muutamien kertojen jälkeen huomannu pienen muutoksen BJssä, se kantaa itseään hieman eri tavalla kuin ennen (paremmin ;)) Eli jatkamme lihaksiston treenausta. Pian saadaan myös aloittaa kunnonkohotuslenkitkin ;) (omistajan :D)

Agilityssä Allun kanssa ollaan alettu treenata meille parhaita ohjaustekniikoita, että saadaan ne turhat sekuntit pois kisaradoilta.Myös BJnkin kanssa tekniikat ovat meidän aiheemme, toisaalta tehdään ratapätkiä innokkuuden ylläpitämiseksi. Keinu on melkein valmis ja nyt seuraavana aiheena on keppien treenaus ja ohjurien opettelu. BJ osaa siis pujotella verkkojen avulla, mutta ohjureista puskee läpi. Lisäksi harjoittelemme palkasta luopumista, sekä sen että tekniikoidenkin treenaaminen on kivaa, BJllä on vähän sellainen teinimeininki, et jos ei tehdä jotan suoraa ja kivaa niin peli vihelletään poikki. Näytellään keskaria ja tehdään omaa, mutta kyllä se tästä alkaa sujumaan...

BJn kanssa käytiin 19.1 Turun KV näytelmissä. Janika esitti BJn, oli kiva nähdä miltä koira näyttää kauempaa. Juoksuttaessa huomattiin, että vasen puoli on jumissa. Ja menemme pikimmiten hierottavaksi ja toisen kerran varmaan vielä ennen Viroon menemistä, ettei liikkeet jää vaillinaisiksi, kuten nyt Turussa kävi. Muuten poika esiintyi hyvin ja jopa oppinut seisomaan oikein :) Tulokseksi saatiin EH JUN2.
Carozzo-tiimikin oli edustettuna Turussa. Näyttelyuransa aloittanut Allun velipuoli Cazorro Bruce Willis oli schipperkekehässä ERI JUN1 SA PU4 vara-sert, onnea heille :) Alluhan ei osallistunut ollenkaan ja toisaalta onneksi, sillä tuomari tykkäsi selvästi massakkaammista uroksista :D mut eihän sitä koskaan voi tietää ;)

tiistai 15. tammikuuta 2013

Uusi vuosi, uudet kujeetko?

Meillä vuosi vaihtui leppoisissa merkeissä, kummallakaan koiralle ei (onneksi) ole minkäänlaita herkkyyttä paukkuihin, kummatkin nukkuivat ketarat ojossa :D
Joulunaika vietettiin lepoaikana, enimmäkseen käytiin eri mittaisilla lenkeillä javaan oltiin. Tai koirat oli, itse vietin aikanani töissä.
Kun vuosi on nyt sitten vaihtunut niin monet kurssit alkavat. Meilläkin on alkanut toko ja agility "tiukka" treenaaminen.

Vuoden ensimmäiset kisat käytiin liitelemässä Vantaalla, HYL, 0-yliajalla (+0,42s) sekä HYL. En voi olla kuin tyytyväinen sillä viime joulua ennen käytiin viimeksi Allun kanssa treenaamassa ja siitä suoraan kisoihin näkemättä yhtäkään estettä :D

Suuntasimme koiruuksien kanssa tokokisoihinkin. Tätä ennen olin käynyt möllitokokokeessa BJ kanssa ja sen suoritukset olivat lupaavia (10 kk erittäin ;)) Siksi en ja en muutenkaan halunnut ottaa paniikkia/jännittämistä (sen pienen normaalijännityksen lisäksi). Tämä oli minulle ja koiralle kokemus, tuli tulokseksi mikä tahansa. BJ suoritti luoksepäästävyyden ja paikalla makuun erinomaisesti. Oman vuoron alkaessa, ohjaaja (minä) vähä käveli tönkösti eikä pisteet kuvannut todellista osaamista, BJlläkin tuntui olevan omanlaista jumittamista. Muuten suoritukset olivat hyviä häiriöön nähden. Tuloksena 153 pist ALO2 :)

BJ kävi tänään lampailla. En asettanut mitään tavoitteita asialle, halusin vain nähdä onko ikä tehnyt tehtävänsä. Jo heti lampaat nähtyään BJ alkoi "paimentaa", nuoren kokemattomat ryntäilyksi minä sitä nimittäisin. Pääsimme aitaukseen ja lähdettin harjoittelemaan rauhallista kuljettamista ja nurkissa käännöksiä, vieläkin turhan paljon puski eteen/lampaille. Päätettiin otta lampaat keskelle ja saada BJ kiertämään lampaita oikealle tai vasemmalle. Aluksi autoin BJ:tä oikealle etäisyydelle ja kepin merkitystä. Hetken päästä päästettiin poika jo vapaaksi ja toistettiin sama harjoitus, nyt se siirtyi laukkaamaan kohtuu nättiä ympyrää lampaiden ympärillä ja minä yritin (oikeasti tosissani) näyttää suuntaan, suunnanvaihdoksetkin onnistuivat oikein hyvin ja pidimme pienen tauon. Tätä ennen nuori pässi tuli ottamaan miehestä mittaa ja pukkasi BJ suoraan päähän. No, ei se mitään, kyllä koiran tulee tietää että siellä on pukkaajiakin, rauhallisesti kävimme "ajamassa" pässi omalle paikalleen ja tällä saimme vahvistettu, että koira (BJ) on se joka sanoo kaapin paikan :DD Kerta oli todella antoisa, sillä nyt selkeästi näytti siltä, että BJ toimi vietin avulla, jee!!!

Viikonloppuna on vuoden ensimmäinen näytelmä, BJ pääsee ainoastaan kehään, sillä Allulla karva ei ole parhaimmillaan ja turha sitä valiourosten kanssa o mennä kisaamaan :P Kyllä tässä on suunnitelmia heitetty kevääksi, katsotaan vaan mitkä kaikki niistä oikeasti toteutuu ;)